Tarvittavat palvelut turvattava neurokirjon lapsille ja heidän perheilleen

26/05/2021

Vihdin Uutiset julkaisivat kannanottoni neurokirjon lasten ja perheiden tukipalveluiden järjestämisen turvaamisen tärkeydestä. Voit lukea jutun kokonaisuudessaan tästä postauksesta.


Suomessa jää työkyvyttömyyseläkkeelle päivittäin 8 alle 30-vuotiasta nuorta (vuonna 2012 luku oli 4). Suurimpana syynäå ovat mielenterveysongelmat, erilaisine taustatekijöineen. On esitetty arvioita, että yhtenä suurena taustatekijänä ovat erilaiset diagnosoimatta ja hoitamatta jääneet neuropsykiatriset häiriöt, joihin luetaan mm. ADHD/ADD, asperger, autismikirjon häiriö, tourette, jne. Näihin diagnooseihin liittyy usein myös käytös- sekä tunne-elämän häiriöitä, ja erityinen alttius mielenterveys- ja päihdeongelmille sekä syrjäytymiselle. Nepsypiirteisiä henkilöitä arvellaan olevan jopa 10-20% väestöstä.

Neuropsykiatrisista häiriöistä kärsivä henkilö on useimmiten näkymättömästi vammainen, sillä häiriö ei näy fyysisesti. He tarvitsevat kuitenkin tukea, ohjausta ja kuntoutusta tarkkaavuden, hahmottamisen ja toiminnanohjauksen ongelmien aiheuttamiin rajoitteisiin. Käypä hoito -suositukset painottavat perustason terveydenhuoltopalveluiden systemaattista ja oikea-aikaista tarjontaa, tulokset ovat sitä parempia mitä varhaisemmassa vaiheessa tukea tarjotaan. Lisäkoulutuksen avulla oireilu voitaisiin tunnistaa aiempaa paremmin jo varhaiskasvatuksessa, jolloin ohjaus oikeanlaisen tuen piiriin onnistuisi aiemmin ja hoito voitaisiin toteuttaa perustasolla. Nitä perustason palveluita tarjotaan kuitenkin erittäin aliresursoituina, eikä esim. sosiaalihuollon puolella sopivia tukimuotoja ole lainkaan.

Käytännössä tilanne on se, että ne lievimminkin oireilevat lapset, joitka voitaisiin hoitaa varhain perustasolla, jäävät joko täysin vaille hoitoa tai ohjautuvat erikoissairaanhoidon jonoihin. Erittäin kuormittavan nepsylapsiarjen keskellä vanhempien päitää osata ja jaksaa taistella tuen saannin puolesta, mikä johtaa usein uupumiseen, mielenterveyspalveluiden tarpeeseen ja jopa työkyvyttömyyteen sekä taloudellisiin vaikeuksiin.

Lasten oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia. Erityistä tukea tarvitsevien lasten oikeuksien toteutuminen vaatii paitsi erityistä havainnointia, myös positiivista erityiskohteluakotona, varhaiskasvatuksessa/koulussa ja vapaa-ajalla. Kaikkien lasten oikeuksien toteutumiselle olennaista on aikuisten asenne, jonka avulla lasta voidaan auttaa löytämään vahvuutensa ja aidosti tukea perheitä. Asenne ei maksa mitään!

Tarvittavat palvelut neurokirjon lapsille ja heidän perheilleen on turvattava - vain siten voimme tehdä kauaskantoista, taloudellisesti ja inhimillisesti kestävää kuntapoliitiikaa.

Nuorissa on kuntamme tulevaisuus, joten heihin kannattaa panostaa.

Susanna Tiirikainen

Kuntavaaliehdokas (kesk.)